ETUSIVU | SIVUKARTTA | PALAUTE | YHTEYSTIEDOT | TEKSTIKOKO | HAKU
 
Yhteystiedot

Ellen Havukainen
projektipäällikkö
Kirkkopalvelut ry


GSM 040 516 9786

Ammattilaiset yhdessä

Vanhusten palveluiden tarve kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. Tärkeää on turvata nämä palvelut ja kehittää niitä tarpeita vastaaviksi. Tässä työssä tarvitaan eri ammattilaisten ja toimijoiden yhteistyötä. Seurakunnilla on oma merkittävä tehtävänsä huolehtia siitä että vanhusten hengelliset tarpeet tulevat kohdatuiksi. Seurakuntien diakoniatyöllä on myös tehtävä puhua niiden vanhusten puolesta, jotka syystä tai toisesta jäävät avun ja auttamisjärjestelmien ulkopuolelle.

Seurakunnan ja kunnan vanhustyö kohtaavat

Tampereen Harjun seurakunnalla on pitkät perinteet yhteistyöstä kaupungin vanhustyön kanssa omalla alueellansa. Seurakunta on tarjonnut kaupungin vanhustyön työntekijöille virkistyspäiviä seurakuntien kurssikeskuksessa. Näin seurakunta on ollut tukemassa työntekijöiden jaksamista. Samalla verkostot ovat rakentuneet luontevasti seurakunnan ja kaupungin välille. Arkisissa asioissa on helppo ottaa yhteyttä puolin ja toisin. Seurakunta on järjestänyt myös koulutusta sielunhoidon kysymyksissä ja kuoleman kohtaamisessa kaupungin työntekijöille. Koulutusta on pidetty tärkeänä ja tarpeellisena.

Vastuutiimit helpottavat yhteistyötä

Tampereen Harjun seurakunnassa on sovittu seurakunnan sisältä eri vanhusten taloihin vastuutiimit. Tiimiin kuuluu teologi, kanttori ja diakoniatyöntekijä. Tiimi on yhteistyössä laitoksen/vanhainkodin/palvelutalon kanssa. Toimintatapa on lisännyt vuorovaikutusta sekä työntekijöiden kesken että työntekijöiden ja vanhusten välille. Kun työntekijät tulevat tutuksi, on vanhusten ja omaisten helpompi ottaa yhteyttä.

Kyläilypäivissä keskustellaan palveluista

Kuusamon Atimopäivillä eli kylillä tapahtuvilla kyläilypäivillä kokoonnutaan jonkun kotiin. Mukana on seurakunnan ja kunnan työntekijöitä kertomassa ja keskustelemassa vanhusten palveluista, tarpeista ja osallistumismahdollisuuksista. Haminassa ja Rautjärvellä järjestetään syrjäkylillä vastaavia kyläpäiviä vanhoilla kyläkouluilla tai seurojentaloilla.
Kyläpäivien tarve on korostunut palvelujen siirtyessä kauas keskustoihin. Kyläpäivillä myös virkistytään toisten seurassa laulamisen tai muun ohjelman merkeissä.

Kylä- ja kotipäiviä sivukylien vanhuksille

Haminassa eri tahojen työntekijät ja vapaaehtoiset kulkivat yhdessä sivukylillä Anna & Arvo –bussilla. Päiviin kutsuttiin kylien ikäihmiset. Päivän aikana esiteltiin vanhusten parissa toimivien tahojen palveluja ja toimintaa, laulettiin, pidettiin jumppahetki ja juotiin kahvit. Kyläpäivien aikana kartoitettiin tarpeita pienille kotona asumista helpottaville korjaustoimille tai talkooavulle. Näitä tarpeita täytettiin seuraavien viikkojen aikana vapaaehtoisten ja projektin työntekijän toimesta. Kylä- ja kotipäivät auttoivat vanhuksia selviämään kotona ja saamaan myös virkistystä ja juttuseuraa.

 
 
Lue lisää Anna & projektista
 
eYhdistys - Kotimaa-Yhtiöt / Verkkopalvelut
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Yhteisvastuu Kirkkopalvelut