Yhteistyökumppanit
Anna & Arvo -hankkeella on yhteistyökumppaneita, joiden kanssa tehdään työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Nuorten Keskus ry auttaa rakentamaan siltoja nuorten ja vanhusten välilleNuorten Keskuksen diakoniakasvatushankkeessa kehitetään toimintamalleja ja menetelmiä sukupolvien välisen vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi. Tavoitteena on löytää nuorille sopivia mahdollisuuksia kohdata vanhuksia, auttaa heitä ja tulla itse kohdatuiksi. www.nuortenkeskus.fi
HelsinkiMissio ry levittää Senioripysäkki-mallia vanhusten yksinäisyyden ja masennuksen lievittämiseksiSenioripysäkki-ryhmissä ikäihmisillä on mahdollisuus käydä läpi omaa elämänhistoriaansa ja tämänhetkistä elämäntilannettaan yhdessä toisten kanssa. HelsinkiMissio ry kouluttaa sosiaali- ja terveyhdenhuoltoalan ammattilaisista ohjaajia keskusteluryhmille eri puolille Suomea. www.senioripysakki.fi
Diakonia-ammattikorkeakoulu arvioi ja kehittää Anna & Arvo -hankettaHankkeen aikana kerätään tietoa projektipaikkakuntien vanhusten, vapaaehtoisten ja vanhustyön toimijoiden tarpeista, toiveista ja ajatuksista vanhustyön kehittämiseksi. Arviointitutkimuksen avulla myös seurataan ja levitetään toimintamalleja joita projektin aikana kehitetään.
|