ETUSIVU | SIVUKARTTA | PALAUTE | YHTEYSTIEDOT | TEKSTIKOKO | HAKU
 
Yhteystiedot

Ellen Havukainen
projektipäällikkö
Kirkkopalvelut ry


GSM 040 516 9786

Sukupolvet kohtaavat

Nuorille pitää tarjota mahdollisuuksia toimia seurakunnassa tasavertaisesti ja monipuolisesti yhdessä eri-ikäisten seurakuntalaisten kanssa. Näin toivoivat nuoret Kirkon nuorisopäivillä vuonna 2004 järjestetyssä Kirkko 2015 -seminaarissa. He toivoivat seurakunnan olevan yhteisö, jossa nuoret ja vanhat ihmiset voivat toimia yhdessä ja kohdata toisiaan.

Kohtaamisia - nuorten lähimmäispalvelun kurssi

Lähimmäispalvelun kurssilla nuori kohtaa uusia tilanteita ja ihmisiä. Hän voi olla toisen ihmisen tukena ja apuna, mutta tulee samalla myös itse kohdatuksi. Kohtaamisten kautta opetellaan vuorovaikutustaitoja, erilaisuuden kunnioittamista ja auttamista.

Kohtaamisia-materiaali on käytännönläheinen opas työntekijöijlle nuorten lähimmäispalvelun kurssin järjestämiseen. Sitä voi tilata osoitteesta: tilaus@kotimaa.fi. Hinta 7 € muodostuu postitus- ja käsittelykuluista. Kirjan voi myös tulostaa pdf-tiedostona tästä.
 

Tarinoita elämästä

Nuoren ja vanhuksen välistä vuorovaikutusta voidaan edistää selkeällä rakenteella. Viiden tapaamisen aikana nuori kysyy kysymyksiä ja kirjaa ylös paloja vanhuksen elämästä. Tapaamiskertojen jälkeen vanhukselle jää muistoksi vihkonen, johon nuori on kirjannut vanhuksen kertomia asioita. Myös vanhuksen täytettäväksi on oma pienempi vikosensa. Se auttaa vanhusta kysymään nuorelta hänen elämänsä tärkeitä asioita. Näin kertojan osa ei ole vain vanhuksella, vaan nuoren ja vanhuksen elämäntarinat voivat keskustella keskenään. Voit tulostaa vihkoset tästä:
Nuoren vihko
Vanhuksen vihko
Ohjesivu
 

Nettikysely nuorten vapaaehtoisuudesta

Nettikyselyyn osallistuneet nuoret ovat kiinnostuneita olemaan mukana seurakunnan auttamis- ja vapaaehtoistoiminnassa

Marraskuussa toteutetun nettikyselyn mukaan, nuoret ovat kiinnostuneita toimimaan mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa. Kyselyyn oli mahdollista vastata mm. Fleimin ja Nuorten Keskuksen sekä seurakuntien nuorten nettisivuilla. Kyselyyn tuli vastauksia 238 kpl. Vastaajien ikäjakauma oli suuri, nuorimmat vastaajat olivat alle 15-vuotiaita, vanhimmat yli 30-vuotiaita. 42% vastaajista oli 18-vuotiaita tai sen alle, 19-29-vuotiaita vastaajista oli 41%.

Vastaajista kaksi kolmasosaa oli jo mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa, heistä 94 % oli kiinnostunut osallistumaan vielä muuhunkin vapaaehtoistoimintaan seurakunnassa. Kaikista vastaajista peräti 84 % oli kiinnostunut olemaan mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa. Peräti neljännes oli sellaisia vastaajia, jotka eivät toistaiseksi ole mukana toiminnassa, mutta olisivat siitä kiinnostuneita. Vain 11% vastaajista ilmoitti, ettei ole kiinnostunut toimimaan seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa. Voidaan siis sanoa, että kyselyssä mukana olleet nuoret suhtautuvat seurakunnan vapaaehtoistoiminaan osallistumiseen hyvin myönteisesti.

Eniten vastaajia kiinnosti toimiminen nuorten yökahvila-avustajina, vanhusten ystävinä sekä maahanmuuttajanuorten kaveritoiminta. Vähiten nuoria puolestaan kiinnostivat atk-taitojensa käyttäminen seurakunnan tai vanhusten hyväksi sekä pyhäkoulutyö.

Suurimmaksi esteeksi osallistumiselle vastaajat ilmoittivat ajan puutteen (70%). Yli neljännes kertoi myös, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa erilaisista toimintamahdollisuuksista. Auttamistoimintaan vastaajia motivoi eniten tieto toiminnan merkittävyydestä (50%) sekä henkilökohtainen kutsu (47%) tulla mukaan.
 

Avartti-ohjelma kannustaa auttamistoimintaan

Avartti - nuoret sen tekevät! on kansainvälinen 14-25 -vuotiaiden toimintaohjelma. Tavoitteellisuus, pitkäjänteisyys, vapaaehtoisuus ja kansainvälisyys ovat Avartin avainsanoja. Avartissa nuori toteuttaa omaa yksilöllistä ohjelmaansa kilpailematta muiden osallistujien kanssa. Hän saa mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa toimintaa yhdessä toisten kanssa.

Avartissa toimitaan erilaisten harrastusten parissa. Eri osa-alueita ovat palvelu, taidot, liikunta ja seikkailu.Lisää Avartti-ohjelmasta voi lukea nettisivuilta www.avartti.fi
 

pdf Nuoren vihko
pdf Vanhuksen vihko
pdf Ohjesivu
pdf Kohtaamisia - Nuorten lähimmäispalvelun kurssi
 
 
Lue lisää Anna & projektista
 
eYhdistys - Kotimaa-Yhtiöt / Verkkopalvelut
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Yhteisvastuu Kirkkopalvelut